keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Räpiräpi

Oho. On saattanut tässä vähän kulua aikaa edellisestä päivityksestä : D Pahoitteluni siitä. Vielä olemme täällä hengissä ja kaikki rullaa kuin yleensä.


Heta on jo 11kk ikäinen ja maaliskuun lopussa onkin sitten 1v synttärit! Neiti kasvaa hurjaa vauhtia ja menoa ja meininkiä riittää. Kokoa tuskin Heta enää tuosta kasvaa, mutta turkki sitten senkin edestä. Turkki ei ole vielä täysin harmaantunut vaan vielä latvoissa on tummempaa väriä. 
Ajattelin kokeilla kasvattaa Hetan turkin täysipitkäksi ja katsoa miten sen kanssa menee. Todennäköisesti aion pitää sen lyhyempänä, sillä silkkien pitkä turkki on erittäin vaativa hoitaa. Jatkuvasti takussa ja likainen lyhyenkin lenkin jälkeen.

Jotkut saattavatkin muistaa, että Hetalla on ollut vaikeuksia hypätä sohvalle tai mihinkään muullekkaan korkealle jalan loukkaamisen jälkeen. Nyt sekin ongelma on sitten korjaantunut ja nyt Heta hyppelee joka paikkaan ihan tuosta vain. Se taisi olla ihan kokonaan pikkuneidin päässä se vika, ettei osannut tarpeeksi ponnistaa takajaloilla. Nyt ei tarvitse aina olla nostelemassa vaan sohvalle pääsy luonnistuu ihan hyvin itseltäkin.
Olemme alkaneet käydä enemmän koirapuistossa, sillä Hetalla tuntuu tuota energiaa riittävän niin koirapuisto on oiva paikka purkaa sitä. Heta tulee hyvin toimeen lähes kaikkien kanssa. Mitä nyt välillä pitää kovistella. Tuntuu että neidin ego on kokoluokaltaan tanskandogin luokkaa. Heta ei ihan aina tajua kokoaan.


Niin ja jos satutte ihmettelemään kuvien laadun parantumista niin hankin tuossa vuoden alussa järkkärin. Päädyin Canonin EOS 600D merkkiin, sillä Canon on ennestään tuttu ja halusin jonkin hieman laadukkaamman rungon. Kamera tuli ihan perusputkella, mutta ajattelin tässä joskus maaliskuussa hankkia jonkinsortin zoomiputken. Harmillista kun koirapuistossa ei saa kunnon kuvia kaukaa.


Hankittiin myös Hetalle tällainen kiva uusi sadeviitta seuraavien kurakelien varalle. Ainakin osa karvoista säästyy mudalta ja märältä. Hieno ja käytännöllinen.

Ollaan nyt hieman enemmän alettu treenaamaan hihnakäyttäytymistä, sillä Hetalla meinaa olla keskittymisongelmia varsinkin lenkillä ollessa ja vetäminen on joskus aivan mahdotonta. Välillä alkaa huomata lenkeillä, että kävely sujuu jo ihan mallikkaasti, mutta aina silloin tällöin pitäisi päästä vähän joka suuntaan. Aina kun koira alkaa vetää, joko pysähdytään tai sitten vaihdetaan suuntaa. Yritetään myös mahdollisesti saada se katsekontakti, mikä on todella hankala Hetan huonon kuulon vuoksi. Ei pysty kiinnittämään huomiota äänellä ja silloin pitää yrittää käyttää kosketusta.
Yritämme myös hillitä autoille, ihmisille ja ohikulkeville koirille haukkumista. Tämä on edistynyt tosi hyvin, eikä tämän saralla nyt mitään suurta ongelmaa ole koskaan ollutkaan. Vain harvakseltaan. Lintujen haukkumista pitää vielä hieman hillitä.

Viimeisenä kivana uutisena. Kävimmä eilen koirauinnissa! Tarkemmin pentu-uinnissa eli totuttelimme veteen ja Heta uiskenteli muutaman kierroksen altaassa avustajan kanssa. Olin melkein varma ettei Heta tajua jutun jujua, mutta pikkuneiti veteli vauhdilla menemään häntä vispaten : D Oli mainiota katseltavaa. Oli todella halpa verrattaen siihen, mitä kaikkea hintaan kuului. Maksoi 15e ja siihen sisältyi uinti, pesu, kuivaus ja pieni paketti jossa oli pari ruokapussia, luu ja esitteitä ja pari alennuskuponkia ruokaan.

 
Lopuksi vielä kiva video Hetan suoriutumisesta!

Yritetään tästä lähtien päivitellä hieman useammin : D Kiitos kuitenkin lukijoille jotka vielä seuraavat meitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti